background

Business Intelligencestä hallittuun tiedolla johtamiseen

Tiedolla johtamisesta käytetään termiä Business Intelligence, joka pääpiirteittäin tarkoittaa BI-työkalujen ja liiketoimintatiedon hyödyntämistä päätöksenteossa. eCraftilla haluamme kuitenkin viedä Business Intelligencen pidemmälle. Autamme asiakkaitamme ottamaan tiedolla johtamisen osaksi yrityskulttuuria, jolloin puhumme liiketoimintanäkemyksestä eli Business Insightista.

background

Laaja-alaisempaa liiketoimintanäkemystä Business Insightilla

Ajattelumallimme ja tekemisemme pohjautuu ajatukseen hallitusta tiedolla johtamisesta.

Liiketoimintanäkemys tarkoittaa ennen kaikkea johdon yhteistä visiota suunnasta, mihin yhtiötä johdetaan. Yhteinen näkemys ohjaa sekä tiedon johtamista eli mitä tietoa eri järjestelmistä tarvitaan sekä tiedolla johtamisen organisoitumista eli vastuujakojen ja roolitusten määrittämistä organisaatiossa. Meille BI tarkoittaa Business Insightia, liiketoimintanäkemystä, ei itseisarvoisesti järjestelmiä.

Tehtävämme on tukea asiakkaitamme heidän liiketoimintansa tavoitteiden saavuttamisessa konsultoinnin ja uusimpien järjestelmien avulla. Nojaudumme Adaptive Insights-, Microsoft- ja Qlik -ratkaisuihin, mitkä tukevat näkemystämme hallitusta tiedolla johtamisesta.

background

Palvelut

Tarjoamme kaiken tarvittavan analytiikasta ja raportoinnista tekoälyyn ja ennustamisen ratkaisuihin. Tutustu palveluihimme tarkemmin alta.

Olen ihan varma, että paras kumppani tätä systeemiä toimittamaan Suomessa on eCraft, sitä en epäile yhtään! Workshopeissa ratkoimme ongelmia yhdessä ja kaikki tekeminen oli hyvin vuorovaikutteista. Se onkin mielestäni tämän päivän juttu, sillä opimme siinä samalla itse järjestelmän ominaisuuksia ja käyttöä.

Vantaan Energia

Stefan Forsström
Vantaan Energia

background

Tuotteet

Luotamme maailman johtaviin analytiikka-, raportointi- ja ennustamisratkaisuihin. Tutustu tuotteisiimme tarkemmin alta.

background
Miksi eCraft Business Insight

Miksi eCraft Business Insight

rocket-icon

Liiketoimintalähtöinen ja tuloshakuinen

Emme lähde liikkeelle teknologiasta, vaan panostamme ennen kaikkea liiketoimintasi ymmärtämiseen ja mitattavien tulosten aikaansaamiseen. Hankkeiden menestystä ei mitata teknisillä meriiteillä, vaan ainoastaan saavuttamillasi liiketoimintahyödyillä.

Analytiikan huippuosaaja

Analytiikan huippuosaaja

Kilpailuvalttimme on datan esikäsittelyn ja analytiikan huippuosaaminen. Kartoitamme liiketoiminnan ohjaamisen tarpeesi ja luomme yhdessä ratkaisun, jolla nämä tarpeet täytetään myös käytännössä.  Konsultointipalveluihimme kuuluvat hankkeet, joissa ratkaistaan yrityksesi johtamiseen ja liiketoimintaan liittyviä haasteita.

Pitkäaikainen kumppani

Pitkäaikainen kumppani

Autamme asiakkaitamme liiketoiminnan johtamisen, analytiikan ja tekoälyn sekä liiketoiminnan ennustamisen ja ohjaamisen ratkaisuissa. Tavoitteemme olla asiakkaidemme pitkäaikainen kumppani, joka auttaa yritystäsi varautumaan tuleviin liiketoimintamuutoksiin ja johtamaan ajantasaisella tiedolla.

Palkittu toimija

Palkittu toimija

Ammattitaitomme ja kaupallisen menestyksen ansiosta olemme Qlikin kumppaniohjelman ylimmällä tasolla ja kuulumme ainoana kumppanina Suomesta Qlikin kansainväliseen Partner Advisory -komiteaan. Adaptive Insights on palkinnut osaamisemme mm. ”Partner of the Year, EMEA” -tunnustuksilla vuosina 2016-2019. Meillä on vuosien kokemus Microsoft-teknologioista ja olemme asiakkaiden kiittämä ja Microsoftin palkitsema kultakumppani.

contact-bg.png

Heräsikö kysymyksiä?

Ota yhteyttä yhteyshenkilöömme tai lähetä yhteydenottopyyntösi viereisellä lomakkeella.

Jari Laakkonen

Jari Laakkonen
puhelin +358 (0) 50 592 2772

Ota yhteyttä

Takaisin alkuun